tiistaina 28. huhtikuuta 2009

Lontoolaista ajattelua

Olin viime viikolla käymässä Lontoossa ja olin aika hämmentynyt monesta hienoudesta, joista emme Suomessa saa nauttia - vielä. Edullinen ja toimiva joukkoliikenne, siisti katukuva ja ympärivuorokautinen kauppojen aukiolo tekivät minuun vaikutuksen.

Pian palattuani aloinkin pähkäillä joukkoliikenteen rahoitusrakennetta ja noin tunnin googlailun ja erinäisten PDF-esitteiden selailun jälkeen varmistui, että Lontoon joukkoliikenne on huomattavasti omavaraisempi kuin meidän pääkaupunkiseutumme joukkoliikenne. Toki käyttäjämäärät ja tehokkuus ovat siellä aivan toista luokkaa. Tämän huomasi mm. metroissa, jotka olivat aivan täynnä koko ajan.

On meillä nykyisellä käyttökulttuurillakin silti opittavaa. Mm. Lontoon metron laiturialueille ei pääse ilman asianmukaista lippua, koska portit rajoittavat pummilla liikennöintiä. Tämä olisi varsin toivottava uudistus myös meillä, tarkastajien resurssien kohdentuessa paremmin junamatkailuun.

Ruuhka-aikoina lippu oli Lontoossa kalliimpi kuin muina aikoina, mikä lievitti pahimpia ruuhkahuippuja. Suomessa kun ei samanlaisia ruuhkia ole, niin meillähän lippu voisi olla esim. ruuhka-aikoina edullisempi, mikä helpottaisi taas ruuhkia sisääntuloväylillä ja kehäteillä.

Ehkäpä kuitenkin mieleenpainuvin "innovaatio" oli brittiläisten tapa ottaa yksityinen sektori mukaan julkisen liikenteen rahoittajaksi aivan toisella tavalla kuin meillä on totuttu. Bussit ja raitiovaunut ovat meillä usein mainosten peitossa, mutta kuinka moni on miettinyt bussilippuihin yhdistettyjä etuseteleitä?
























Tältä näyttivät yöllä ostetut bussilippumme Lontoossa. Mäkkäri ei ollut normaalisti ihan näin halpa, joten ainakin nämä etusetelit olivat hauska yllätys.

Kokonaisuudessaan loistava ajatus, josta meillä Suomessakin voitaisiin ottaa oppia.

Miten tämä meillä käytännössä voisi toimia?

perjantaina 24. huhtikuuta 2009

Kannanotto Ylestä puhuttaa

Kirjoittamani Kokoomusnuorten keskustelunavaus teki juuri mitä sen pitikin. Se aloitti sen yhteiskunnallisen keskustelun, joka olisi pitänyt käydä ennen kuin mitään rahoitusmalleja alettiin pohtimaan.

Jos joku yritys huomaa, ettei sen tuote myy, niin hinnan lisäksi on syytä tarkastella myös tuotetta itsessään - pitäisikö Ylellä olla tässä erivapaus?

Yleä tarvitaan myös jatkossa, mutta ei nykyisessä laajuudessaan. Yksi tai kaksi kanavaa niin televisiossa kuin radiossakin riittäisi mainiosti. Jungner toitottaa, että Yleä tarvitaan näyttämään sellaista kulttuuriarvokasta ohjelmaa, joka ei markkinalähtöisesti kannata. Ovatko kenties HBO:lta ostetut draamat, Se on siinä! tai etelä-eurooppalaiset saippuaoopperat sellaisia?

Suutari pysyköön lestissään, kuten sanonta kuuluu. Ylen tulisi jättää mainosrahalla operoiville toimijoille ne markkinat, jotka ne hallitsevat parhaiten.

maanantaina 20. huhtikuuta 2009

Lontooseen

Lähden tänään Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallituksen mukana Lontooseen kokoustamaan ja tutkailemaan elämää. Yövymme paikallisessa merimieskirkossa, joten puitteet ovat varmasti mieleenpainuvat.

Kokousagendalla mm. nettisivujen uudistaminen, jota onkin järjestössä odotettu jo pidemmän aikaa. Jos vihdoin saisimme siirrettyä nuortenliiton nettisivut tälle vuosituhannelle :)

Mielenkiintoista matkaa odotellessa. Palataan blogin pariin matkan jälkeen, loppuviikosta.

maanantaina 13. huhtikuuta 2009

Bloggaamisen ihmeellinen maailma

Olen tässä pääsiäislomalla opetellut tätä bloggaamisen ihmeellistä maailmaa vähän syvemmin. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka olen enemmän tai vähemmän viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana tänne kirjoitellut, en ole kuitenkaan ollut tarpeeksi aktiivinen tällä saralla.

Eli olen laiskanlaisesti käynyt lukemassa toisten ihmisten blogeja tai kommentoinut niissä kirjoitettuja tekstejä, saati sitten seurannut muissa blogeissa käytyä keskustelua minun teksteistäni (esim. Kilpailutetaan peruskoulut).

Nyt olen seikkailut ja googlaillut, lukenut toisten kirjoittajien loistokkaita blogeja ja yrittänyt selventää itselleni kaikki blogien tarjoamat mahdollisuudet. Tokihan ne kaikki koukerot tiedostaa, mutta olen huomannut, että kyllä jonkinasteista vaivaakin täytyy nähdä tullakseen hyväksi blogikirjoittajaksi. Eritoten sellaiseksi, että joku niitä rustailuja viitsii lukea :)

Nyt minä jatkan blogien ja pääsykoekirjojen parissa.

Hyvää viimeistä pääsiäislomapäivää kaikille.

sunnuntaina 12. huhtikuuta 2009

Lisää asiaa Yle:stä

Kirjoitin torstaina blogiini keskustelua herättäneen kirjoituksen Yle:n toiminnan laajuudesta ja sisällöstä. Syntyneen keskustelun vuoksi syvennyn nyt aiheeseen hieman lisää ja perustelen näkemystäni enemmän.

Ylen toiminnan laajuus ja objektiivisuus ovat kaksi eri asiaa, joita kannattaa käsitellä omina aiheinaan, vaikka toki niissä yhtymäkohtia onkin.

Mitä toiminnan objektiivisuuteen tulee, Ylen tulisi ottaa neutraalimpi tai tasapuolisempi linja ajankohtaisohjelmiensa kanssa, jotta sen uskottavuus ei kärsisi puolueettomuuden puutteesta. En tarkoita, ettei journalismin pitäisi nostaa esille näkökulmia päivän polttaviin aiheisiin. Päinvastoin. Kysymys onkin siitä, miten ja millaiset näkökulmat tuodaan esiin ja millaisessa mediassa. Ylen pitää nostaa asioita keskusteluun, kuten muidenkin medioiden, mutta Ylellä on mielestäni velvollisuus tuoda tasapuolisesti eri näkökulmat esiin aiheiden tiimoilta tai ottaa asioihin kantaa molemmista tai kaikista vinkkeleistä.

Ei aina, mutta usein, kuten tuossa mainitsemassani A-studion lähetyksessä katsojan mielipiteet kääntyivät selkeästi jollekin puolelle. Tässäkään ei vielä ole mitään pahaa, jos mielipiteitä ei pyritä aina kääntämään vain yhteen suuntaan. Hyvä debatti on sitä, että molemmat näkökulmat pääsevät oikeuksiinsa ja keskustelun seuraaja tekee näiden perusteella omat päätelmänsä.

Ylen kohdalla ei ainakaan mieleeni tule yhtään sellaista ajankohtaisohjelmaa, jossa katsojan mielipiteitä olisi johdateltu jonnekin muualle kuin ainakin hitusen verran vasemmalle. Tämä muodostaa ongelman. Vastaavasti, jos Ylen ajankohtaisohjelmat ottaisivat selkeästi oikeistolaisittain kantaa, jättämättä vasemmistonäkökulman samalla painoarvolla huomiotta, olisi kyse ainakin jonkinasteisesta katsojien johdattelusta. Juuri tämä on sitä, mitä Ylen tulisi välttää varsinkin, jos sen kustantavat pitkälti suomalaiset tv:n omistajat, eivätkä halukkaat maksajat. Medialla on mielettömästi valtaa yleisen mielipiteen muodostamisessa, tämä valta tuo mukanaan vastuun, joka Ylen on kannettava.

Mikäli Yle ei kykene tasapuolisuuteen kantaaottavassa journalismissaan, täytyy tällaisen journalismin areenoita miettiä uudelleen. En ole varma, enkä väitäkkään, että nykyiset mainosmediat olisivat valmiita tai kenties edes halukkaita kovatasoisen ja laajan kantaaottavan journalismin tuottamiseen, mutta väitän että Ylen ajoittainen yksipuolisuus muodostaa ongelman sen nykyisellä rahoitusrakenteella.

Yle itse määrittelee arvonsa seuraaviksi:
  • suomalaisuus
  • luotettavuus
  • riippumattomuus
  • monipuolisuus
  • ihmisen arvostaminen
Toteuttaako Yle tällä hetkellä kaikkia arvojaan?

Mitä Ylen toiminnan laajuuteen tulee, niin Ylellä on tällä hetkellä neljä televisiokanavaa ja kuusi valtakunnallista radiokanavaa. Tähän tulee päälle vielä alueelliset radiopalvelut ja nettitoiminta kokonaisuudessaan.

Vuonna 2007 Ylen liikevaihto oli 385,4 miljoonaa euroa silloisen tv-maksun ollessa 208,15 euroa. Tänä vuonna tv-maksu on edullisimmillaan 224,30. Televisioiden käyttöilmoitusten määrä on ollut laskussa vuodesta 2002 asti, joten voitaneen todeta, että tuo 224,3 euroa ei suomalaisille tv:n katsojille maksuna maistu. Nyt kun keskustelua käydään mahdollisesta tv-verosta, niin mielestäni on myös syytä pohtia, minkä laajuisena Ylen toimintaa tulee jatkossa pyörittää? Riittääkö kaikki nykyinen tarjonta meille vai onko sitä jo liikaakin? Ainakin tilastojen valossa hinta tuntuu olevan monille liikaa. Mielestäni Yleä tarvitaan jatkossakin, mutta ei välttämättä yhtä laajana kuin nyt.

Mitä sinun mielestäsi pitäisi Ylelle tehdä, kun tv-maksut eivät koko kansalle näytä maistuvan?

torstaina 9. huhtikuuta 2009

Ylen toimintaa karsittava!

Katsoin tänä aamuna uusinnan eilisestä A-studiosta, joka oli hyvä esimerkki suomalaisesta keskinkertaisesta kantaaottavasta journalismista. Se ei ollut kriittistä journalismia, sillä se ei antanut muille näkemyksille suunvuoroa. Eikä sitä olisi mitenkään voinut pitää tutkivana journalisminakaan, koska melkein kaikki haastatellut "asiantuntijat", olivat raakaa laitavasemmistoa vihreissä laseissaan. Ohjelman aiheet riensivät aina Fortumista uuteen yliopistolakiin.

Helsingin yliopiston professori Markku Kuisma loistaa "terävyydellään" todetessaan yritysjohtajista, että: "Nää on kuin narkkareita". Hän myös vertaa johtajia apinalaumaan ja totetaa, että: "angloamerikkalainen kapitalistisen suuntauksen aika on ohi". Hetken googlailun jälkeen ei ole kovinkaan epäselvää, mihin suuntaan Kuisman sydän tykyttää.

Yliopistolain tiimoilta ohjelmassa haastateltiin mm. Emilia Palosta, Oskari Rantalaa ja Aino Sallista. Emilia Palonen on Ydin - lehden päätoimittaja ja Oskari Rantala on jyväskyläläinen vasemmistopoliitikko. Aino Sallinen, joka toimii Jyväskylän yliopiston rehtorina, vaikuttaa neutraalimmalta tai ainakaan hänestä ei ole helposti puoluekytköksiä löydettävissä. Sallinen oli keskustelussa ainoa, joka suhtautui asiaan neutraalisti ja painotti teesinsä faktoihin. Jos kerran vastakkainasettelua haetaan, olisi kohteliasta ottaa molemmille puolille yhtä kaukana keskustasta olevia debatoijia. Vai edustaako stalinismi Yle:lle kultaista keskitietä?

Onko puolueellisuudella kuitenkaan väliä? Tässä asiassa on, koska ohjelma oli tuotettu siten, että katsojan sympatiat jäivät selkeästi tietylle puolelle. Eli ohjelman tarkoitus oli vaikuttaa kansalaisten mielipiteisiin. Julkisin varoin ylläpidetyn palvelun pitäisi kuitenkin olla tasapuolista kaikille.

Ottaen huomioon, että Yle on valtiollinen kanava, jonkinlainen puolueettomuus voisi olla edes tavoitteellista. Nykyisellä toiminnallaan Yle ajaa itsensä paitsioon. "Minähän en tällaisesta tarjonnasta maksa, koska en sellaista katso", ajattelu alkaa yleistyä ja Yle:n loppu alkaa toivottavasti häämöttää.

Tällä hetkellä Ylen:n rooli on epäselvä ja tuntuukin, että sen tärkein tehtävä on tarjota jääkiekkomaajoukkueen pelit ilman mainoskatkoja sekä tarjota uutisia ja ajankohtaisohjelmia, joiden puolueettomuuteen ei näköjään voi luottaa.

tiistaina 7. huhtikuuta 2009

Homopappi kuohuttaa tunteita Korsossa

Vantaan sanomien nettisivuilla on päivän puheenaiheena korsolaisen naispapin astuminen kaapista ulos. Juttu on otsikoitu kysymyksellä: "Saako pappi olla homoseksuaalisessa parisuhteessa?".

Kuinka niin saako?! Miksi ei saisi? Kysymys on ihmeellinen. Onko kirkko kenties niin seksuaalinen paikka, että koko asialla olisi väliä? Ja olisiko sillä muutenkaan? Tosin ainakin osa lehden keskustelupalstan kirjoittajista tuntuu kokevan vähemmistöpastorin epäpätevänä tai opillisesti hairahtaneena.

Tapaus on ensimmäinen laatuaan ja saattaa muodostua luterilaiselle kirkolle koetinkiveksi. Mikäli kirkko ottaa asiaan suvaitsemattoman kannan, uskon sen vain kiihdyttävän kirkosta eroamista. Nykypäivänä monien ihmisten on vaikea ymmärtää kirkon nihkeää suhtautumista tällaisissä kysymyksissä.

Sitä mukaa, kun kirkon jäsenmäärä vähenee, kirkon yhteisöoikeudellinen erityisasema muodostuu yhä kyseenalaisemmaksi. Tämä olisi hyvä sisäistää kirkonkin piirissä ja varmasti osaltaan se on tiedostettukin. Mutta pystyykö kirkko vastaamaan näihin uusiin haasteisiin?

On mielenkiintoista seurata, millaiseen suuntaan tämä keskustelu etenee.

maanantaina 6. huhtikuuta 2009

Kiitos kaikille kuntalaisten edun huomioiville valtuutetuille!

Vantaan valtuusto siis päätti tämäniltaisessa maratonkokouksessaan äänin 37-30 lähteä kuntaliitosselvityksen tielle! Kokous kesti vajaat kuusi tuntia ja ajoittain oli hieman pitkittämisen makuakin ilmassa.

Demarit ja vasemmisto käyttivät paljon puheenvuoroja, jotka koskivat selvityksen sisältöä ja jopa päätelmiä. Vaikka he itsekkin varsin hyvin tiesivät, että selvityksen toteuttamistavasta päätetään vasta kesäisemmissä tunnelmissa. Tänään oli siis aivan turha puhua tuntikaupalla asian vierestä, mikä ei tosin näyttänyt demareita kovin paljoa haittaavan.

Joka tapauksessa tänään tehtiin hieno päätös, joka oli sananmukaisesti kuntalaisten edun mukainen. Jopa tällainen "kokoomuspomo" voi olla tyytyväinen kokoukseen, vaikka koko pitkä ilta tulikin istuttua lehterillä parveilleen yleisön joukossa.

Vantaa päättää tänään kuntaliitosselvityksestä

Vantaalla eletään tänään mielenkiintoisia hetkiä, kun valtuusto päättää, lähdetäänkö mahdollisen kuntaliitoksen hyötyjä ja haittoja selvittämään. Keskustelu velloo tällä hetkellä paljon sen ympärillä, kannattaako Helsinkiä ja Vantaata liittää yhteen, mutta mielestäni tuo keskustelua olisi syytä käydä vasta siinä vaiheessa, kun tiedetään mistä tarkalleen puhutaan. Selkeää selvitystä kun aiheesta ei vielä ole.

Selvää on, että kuntalaisten edun kannalta selvitys on tehtävä. Vantaalaisilla on oikeus tietää, miten yhteiset palvelut kannattaa järjestää. Sosiaalidemokraatit ilmeisesti vastustavat koko selvitystä, eikä ihme. Uudessa supervaltuustossa heidän paikkamääränsä olisi suhteellisesti pienempi. Tämä on kuitenkin todella typerä syy vastustaa selvittämistä. Kuntalaisten etu pitää aina olla valtuutettujen edun edellä.

Viime viikolla pidetyssä valtuustoinfossa kaupunginjohtaja syyllistyi leimaamaan jo valmiiksi selvityksen sisältöä, vaikka koko hommaan ei ole edes päätetty lähteä, eikä selvitystä ole tehty. Hänen mukaansa selvityksessä mentäisiin heti Helsingin linjoilla, mutta uskonpa, että tarve tasapainoiselle selvitykselle on sekä Helsingin että Vantaan yhteinen.

Tänään nuijitaan siis valtuustonkokous, jossa on pöydällä tärkeitä päätöksiä. Tervetuloa paikalle. Olen Vantaan Kokoomusnuorten kanssa paikalla ennen kokouksen alkua muistuttamassa valtuutettuja ja kuntalaisia siitä, miksi selvitys kannattaa tehdä. Kokouksen alkaessa siirrymme lehterille seuraamaan kokousta ja valmiiksi varavaltuutettuina reserviin: asia on nimittäin muutoinkin pitkän listan viimeisenä. Illasta tulee siis pitkä.