Kävin tänään YTV:n Sortti-asemalla Konalassa viemässä yhden nojatuolin ja jonkin verran pienelektroniikkaa kierrätykseen. Tiesin kyllä, että palvelu maksaa muutaman euron ja hetkeä myöhemmin olinkin jo kympin verran köyhempi.
Heitellessäni jätteitä lavoille muistuivat mieleeni kaikki ne sohvat ja pesukoneet, joihin olin lapsena törmännyt metsissä kirmaillessani. Hetkeen en ole kaupungin viimeisissä metsissä käynyt, mutta en ihmettelisi paljoakaan, mikäli sieltä kodinkoneiden kulmat kuopista kurkistelisivat.
Itse asiassa olisinhan minäkin voinut viedä tavarani jonnekin metsäkuopalle maksamatta siitä mitään, enkä olisi joutunut näkemään yhtään enempää vaivaa päästäkseni eroon kyseisistä tavaroista.
Vaivan ja maksun vuoksi kierrättäminen tuntuu olevan monelle vaikeaa. Eikö oliskin parempi, että kierrättäminen olisi ilmaista?
No, tietysti olisi. Toki ymmärrän, että pienimuotoinen palvelumaksu useimmista julkisista palveluista on paikallaan, jotta palvelut eivät ruuhkautuisi "varmuuden vuoksi" palvelua hakevista. Kierrätyksen kohdalla toiminnan ihmisten motiivi on kuitenkin erilainen (vaikka tuskimpa varmuuden vuoksi kierrättämisestäkään haittaakaan olisi).
Kuinka edullista ja järkevää on käydä erikseen hakemassa ihmisten jätteet pois noilta metsäkuopilta?
YTV:n palvelumaksujen poistaminen olisi järkivihreyttä ja erittäin kannatettava asia. YTV:n jätehuollolliset asiat siirtyvät tulevaisuudessa PKS-ympäristöpalveluille, kun YTV:n toiminta hajotetaan. Täytynee pitää asia agendalla, jotta noista maksuista päästäisiin tulevaisuudessa eroon ja kierrätykseen motivoiminen olisi entistä helpompaa.
Madridissa
1 päivä sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti