torstaina 9. lokakuuta 2008

Lasten on saatava tietää mistä apua saa

Suomessa ihmisiä kannustetaan puuttumaan lastensuojelua vaativiin tilanteisiin ilmoittamalla asiasta kunnan sosiaalityöntekijälle. Hyvä niin. Pohdin kuitenkin, kuinka tehokkaasti lapsia ja heidän vanhempiaan informoidaan siitä, mistä ja miten apua saa?

Päiväkodeissa tai kouluissa ei paljon neuvottu, miten tulisi toimia, jos itse kokee kotiolonsa puutteellisiksi. Tämä siitäkin huolimatta, että opettajat varmasti tietävät, että valitettavan monessa perheessä ei kaikki ole hyvin. En kuitenkaan halua syyllistää opettajia, vaan pikemminkin haluan nostaa esiin sen, että tässä asiassa avuntarvitsijat eivät välttämättä tiedä, mistä apua voisi pyytää ja miten sitä kannattaa etsiä. Tai lähtökohtaisestihan ei ole hyväksi, että ihmisen täytyy vaikeassa elämäntilanteessa aktiivisesti etsiä apua...pikemminkin avun täytyisi olla hänen ulottuvillaan ilman, että täytyy kääntää jokainen kivi ja kanto.

Kouluissa ja päiväkodeissa on jaettava lapsille ja heidän vanhemmilleen taskuunmahtuvaa tietopakettia, jossa on edes tärkeimmät puhelinnumerot, jonne voi soittaa, kun lähipiirissä ei ole kaikki hyvin. Lisäksi vanhemmille täytyy antaa mahdollisuus hakea apua ilman, että he tuntevat itsensä "huonoiksi ihmisiksi".

Ongelmaperheiden vanhemmat ovat asiassa ymmärrettävästi passiivisia. Pelko leimautumisesta, lasten menettämisestä sekä sanktioista pyörii mielessä. Vanhemmat eivät kuitenkaan ole nähdäkseni ainoita, jotka pelkäävät eroa lapsistaan. Useimmiten lapset eivät halua eroon vanhemmistaan, vaikka kotona olisikin kurjaa.

Asiat harvemmin ovat täysin mustavalkoisia, sama pätee lastensuojeluun. Huostaanotto ja puuttumattaoleminen eivät ole ainoita vaihtoehtoja. Vantaalla onkin panostettu avohuollon tukitoimiin, joissa perhettä tuetaan pitäen se yhdessä. Tällaisten toimintatapojen olemassaolo pitää vain olla mahdollisimman tehokkaasti lapsien ja vanhempien tiedossa ja saatavilla. Väitän, että jos lapsi tai vanhempi tietää, ettei perheenjäsenten erottaminen toisistaan ole ainoa ratkaisu, kynnys yhteydenottamiseen madaltuu. Näin saisimme enemmän apuatarvitsevia tuen piiriin.

Parhaiten perheitä tuetaan perheen sisällä, paikan päällä. Ei auta, että lapsi viedään perheen luota pois, "toipumaan" vaikeista asioista ja hän palaa takaisin perheensä luo erossaolon jälkeen. Ongelmia pitäisi päästä ratkomaan perheen sisällä, yhdessä kaikkien perheenjäsenten kanssa.

Puuttumalla perheiden ongelmiin, jaksamiseen ja tukemiseen jo varhaisessa vaiheessa uskon, että ehkäisemme monia muita muuten mahdollisesti esiintyviä ongelmia. Kynnys avun hakemiseen pitää olla matalalla, niin lapsella kuin vanhemmallakin. Tietoa avusta ja ohjeet sen hakemiseen on oltava löydettävissä muualtakin kuin internetistä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kuinka paljon vantaalla on ongelma perheitä tai ongelma perheiden lapsia?

Tomi Sandström kirjoitti...

Viime vuonna Vantaalla tehtiin 4798 lastensuojeluilmoitusta 2824:stä eri lapsesta. 9.1 prosenttia vantaalaisista lapsiperheistä oli toimeentulotuen piirissä vuonna 2007. Joidenkin arvioiden mukaan alle 10-vuotiaista lapsista Länsi-Vantaalla joka viides on tavalla tai toisella lastensuojelun asiakas.

Hanna kirjoitti...

Luvut tuntuvat suurilta. Onko suurin ongelma siis se, ettei informaatio kulje ja ongelmaperheitä ei löydetä? Vai onko ongelma se, että ongelmaperheiden auttamiseksi on liian vähän resursseja, eikä lapsia ja vanhempia kyetä auttamaan tarpeeksi?

Tomi Sandström kirjoitti...

Luvut tuntuvat suurilta ja ovatkin sitä. Lisäksi ne ovat vielä kasvaneet edellisvuodesta, ainoastaan huostaanottojen määrä laski. Lukujen kasvamisen syy on todennäköisimmin laskenut ilmoittamiskynnys.

Resursseja pitää mahdollisuuksien mukaan lisätä - se on selvää, mutta mielestäni ongelmaperheiden on tiedettävä, ettei huostaanotto ole välitön seuraus avunpyynnöstä. Tällöin apua osattaisiin uskoakseni hakea jo aikaisemmassa vaiheessa. Tietoa levittämällä puramme vääriä mielikuvia ja laskemme yhteydenottokynnystä.