keskiviikkona 29. lokakuuta 2008

Kantelu sähköisestä äänestämisestä

Sähköinen äänestäminen tuotti sitä kokeilleissa kunnissa yhteensä 232
hävinnyttä ääntä. Äänien häviämisen tarkkaa syytä ei tiedetä. Onnistuneiden
äänien oikeellisuutta ei myöskään tiedetä. Jokaisessa kunnassa hävinneiden
äänien määrällä olisi päässyt valtuustoon, eli kyseessä on merkittävä asia.

En ole yllättynyt kokeilussa esiintyneistä ongelmista, jotka olivat esillä äänestysjärjestelmää ja sen toimivuuden tarkistamista leimanneen yleisen salailun yhteydessä jo alkuvuodesta.
Valtion suurissa tietojärjestelmähankkeissa on ennenkin ollut usein
ongelmia. On suorastaan kummallista, että oikeusministeri suhtautuu
hämmästellen järjestelmän toimimattomuuteen, mikäli hän on perehtynyt viime
kesänä tehtyyn äänestysjärjestelmän auditointiraporttiin

Edelleen on ilmeisen epäselvää onko ehdoton vaalisalaisuus toteutunut
sähköisessä äänestyksessä, eli onko mahdollista mitenkään yhdistää
äänestäjien henkilöllisyyttä ja annettuja ääniä. Tästä syystä uudet vaalit
tulee järjestää entiseen tapaan ilman nyt kokeilussa ollutta järjestelmää.
Uudenmaan Kokoomusnuoret on johdollani jättänyt asiassa kantelun eduskunnan
oikeusasiamiehelle, koskien vaalisalaisuuden toteutumista. Kantelusta
huolimatta kannatamme sähköisen äänestämisen
kehittämistä edelleen, mutta siten, että tarkistuslaskenta suoritettaisiin
manuaalisena.

Tässä myös linkki tuohon auditointiraporttiin:

http://www.vaalit.fi/uploads/6d8qgeom5g.pdf

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos ei 2 % sähköisen äänestyksen käyttäjistä osannut käyttää (tai tehdä ohjeiden mukaisesti), niin onhan tuo kokoomusnuorten ajama uusintaäänestys pikkaisen yliveto mielestäni. Käytännössä uusintaäänestys on myös mahdoton toteuttaa oikeudenmukaisesti jälkikäteen.

Tomi Sandström kirjoitti...

Kiitos kommentista!

Jokaisessa kunnassa, jossa sähköistä äänestystä kokeiltiin, hukkaäänten määrä olisi riittänyt puolueesta riippuen valtuustopaikkaan.

On kuitenkin varsin epätodennäköistä, että kaikki hukkaäänet olisivat tulleet vain tietylle ehdokkaalle. Ehdokaskohtaisten äänierojen ollessa kuitenkin pieniä, on mahdollista, ellei jopa todennäköistä, että valtuustojen lopullinen kokoonpano olisi erilainen, mikäli "hukkaäänet" olisivat tulleet mukaan.

Täten on mielestäni ihan aiheellista järjestää uudet vaalit kyseisissä kunnissa.

Anonyymi kirjoitti...

luuletteko te, että tuota asiaa ei kehitetä ilman teidän lähettämiä kanteluitakin? ihan turhaa valittamista asiasta, joka halutaan varmasti hoitaa hyvin valtion puolesta ihan ilman uusia äänestyksiäkin. nyt vaan luodaan varjo sähköisen äänestyksen päälle ja valittajat valittaa entistä enemmän.

Anonyymi kirjoitti...

Keskustelua aiheesta

http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=148939&messageID=2564754&